Katso lähteet ja lisätietoa täältä
Lean-valmistus käsitteenä juontaa juurensa toisen maailmansodan jälkeiseen Japaniin, missä hiljattain perustetun Toyota Motor Corporationin johto antoi päätuotantoinsinööri Taiichi Ohnolle (1912–1990) tehtäväksi nostaa tuotannon kapasiteettia merkittävästi. Ongelman muodosti pääoman lähes täydellinen puuttuminen ja konekannan vanhanaikaisuus. Täytyi siis keksiä sellaisia toimenpiteitä, joilla pystyttäisiin tekemään enemmän vähemmällä.
Ohno lähti opintomatkoille massatuotantolaitoksiin Yhdysvaltoihin. Hän vieraili lähinnä autotehtaissa, mutta eniten ideoita hänelle antoi amerikkalaistyylinen supermarket. Sieltä asiakas sai juuri sitä mitä halusi, silloin kun halusi ja sellaisen määrän kuin halusi – täydellinen esimerkki imuohjauksesta. [5.]
Ohno loi perustan Toyota Production Systemille toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä, mutta suurin yksittäinen tapahtuma, joka antoi sysäyksen uudelle suunnalle yrityksen toiminnassa, oli sen ainut lakko. Japanissa oli hyvin vahva ammattiyhdistysliike, samaan liittoon kuuluivat niin työntekijät kuin toimihenkilötkin. Ammattiyhdistykset olivat onnistuneet vakavasti rajoittamaan yritysten oikeuksia erottaa työntekijöitä, kun Toyota vuonna 1950 oli suurissa taloudellisissa ongelmissa ja aikoi erottaa neljäsosan työvoimastaan, työntekijät nousivat kapinaan ja valtasivat tehtaan. Toyota Motor Corpin pääjohtajalle Kiichiro Toyodalle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin tehdä kompromissiratkaisu. Toyota sai erottaa neljäsosan työntekijöistään, mutta jäljelle jääville annettiin kaksi lupausta: elinikäinen työsuhde ja työsuhteen kestoon perustuva palkkaus. Nämä toimenpiteet muuttivat työntekijät koneiden tapaan kiinteiksi kuluiksi ja sitouttivat heidät yhtiön toimintaan ennennäkemättömällä tavalla. [3, s. 53–54.]
Usein luullaan, että kaikki Toyota Production Systemin ideat ovat täysin japanilaisperäisiä, vaikka tosiasia on, että monet TPS:n keskeisistä ideoista ovat paljon vanhempia. Ohno ja muut toyotalaiset yhdistivät monia konsepteja, jotka oli keksinyt jo joku muu, joskus paljon heitä aiemmin. Englannissa 1800-luvulla tehtiin identtisiä laivojen osia, yksi kappale kerrallaan. Hieman myöhemmin Yhdysvalloissa valmistettiin kiväärien tukkeja 14 koneen voimin, koneet oli järjestetty solumalliin, ei prosessiperheiksi. 1900-luvun alussa harppaukset mittausteknologiassa ja kovametallin työstämisessä mahdollistivat viimein katkeamattoman virran Fordin tehtailla. 30-luvulla saksalainen lentokoneteollisuus käytti tarkkaan laskettua tahtiaikaa tahdistamaan koneen runkojen yhtäaikaista liikuttamista tuotantolinjalla. Mitsubishillä oli teknistä yhteistyötä saksalaisten kanssa, ja periaate siirtyi sitä kautta Japaniin ja edelleen Toyotalle. [6, s. 2.]
Sotien jälkeen Ohno alkoi yhdistellä näitä oppeja kehittäen samalla monia omia. Mutta todellakaan ei voida sanoa, että Lean olisi pelkästään Japanilaisten ansiota.
Lean valmiostuksen historiaan liittyy myös Henry Fordin historia. On ollut milenkiintoista lukea Henry Fordin teokset Tänään ja huomenna, Eteenpäin - kaikesta huolimatta sekä Elämäni ja työni.
VastaaPoistaNäistä kirjoista löytyy huomattava määrä ajatuksia, jotka ovat täysin relevantteja vielä tänäkin päivänä.
Henry Ford on mm. esittänyt, että tuotteita ei voi valmistaa halvemmalla keskittymättä maksamaan korkeampaa tuntihintaa (halpatuotantoon liittyvä hyvä paradoksi), tuotteita on valmistettava mahdollisimman pitkälle koneilla ja valmistustilojen on oltava mahdollisimman siistit ja järjestetyt. Löytyypä kirjoista viitteitä siihenkin, ettei hanklittavia materiaaleja saa pitää kauaa varastossa.
Mielenkiintoista luettavaa, joka antaa hyvää perspektiiviä siihen, kuinka lean-periaatteet ovat alkaneet kehittyä.
PS: River rougen tehdas on hyvä referenssi, väitetään että siellä jalostavan työn osuus kokonaisläpimenoajasta olisi ollut yli 30 %. Kannattaa pohtia vastaavaa tunnuslukua nykypäöivän tuotannossa :).