maanantai 30. maaliskuuta 2009

Ohnon ympyrä

Kerrotaan, että Taiichi Ohnolla oli tapana koluttaa oppilaitaan havaitsemaan tuhlausta piirtämällä tehtaan lattiaan ympyrän ja seisottamalla heitä siinä joskus jopa tuntikausia kunnes heiltä tulevien ideoiden laatu oli oikean lainen.

Olen itse harrastanut tätä omassa työssäni jonkin verran, ihan itsekseen ja työntutkimuksia tehdessäni tulee muutenkin seistyä työpisteen vieressä pitkiä aikoja ja suosittelen kyllä muitakin koittamaan. Tässäkin asiassa harjoitus tekee mestarin. Gemba Panta Rein:n blogissa on ollut juttua tästä harjoituksesta ja siellä asetetaan tavoitteeksi 30 havaintoa puolessa tunnissa ja yksi toteutettu muutos seuraavan aikana. Itse en ole tuollaisiin lukemiin päässyt vielä koskaan.

Samaisessa blogissa on toinen merkintä ja siinä haaste löytää kuvasta parannuskohteita. Kirjoituksen loppupuolelta löytyy linkki kirjoittajan omiin havaintoihin joita kertyi 18 kahdessatoista minuutissa. Itse en pystynyt nimeämään kuin muutaman, lähinnä ahtauteen ja putkinäyttöjen paljouteen liittyen. Kun listaa lukee niin mulle ainakin tuli mieleen, että olisihan nuo pitänyt huomata. Pieniä yksinään, mutta merkitys on suuri jos kaikkiin kiinnittää huomiota. Näyttää siltä, että en ole tarpeeksi tyytymätön nykytilaan kun saman suuntaisia havaintoja tehnyt.

2 kommenttia:

  1. Olen aina tykännyt tästä harjoituksesta. Itsekin olen seisonut paljon kokoonpanon solun vieressä ja yrittänyt oppia näkemään mudaa (hukkaa).
    Mutta sellainen pointti tulee mieleen, onko tämä harjoitus vain insinöörille, vai voiko tätä käyttää työntekijöiden koulutukseen ja Kaizen toimintaan? Kysymys on osittain retorinen, mutta jos kenelle on kokemuksia, miten voisi saada työntekijän oppimaan näkemään mudaa, kertokaa!

    p.s.
    Kiitos Panu, että taas Lean Blogilla on uutta luettavaa.

    VastaaPoista
  2. En näe mitään syytä miksi ei voisi käyttää myös ihan lattiatason työntekijöiden kouluttamiseen. Mutta vaatii kyllä pohjalle jotain koulutusta.

    Ensikädessä lähtisin ainakin liikkeelle tuotannon esimiesten kanssa. Ja sitä pyrinkin viemään eteenpäin omassa työssäni lähitulevaisuudessa.

    Itse uskon, että kyllä kaikki näkevät hukkaa ihan automaattisesti. Olemme vain turtuneet siihen niin, että hyväksymme sen normaalitilana.

    VastaaPoista