perjantai 12. marraskuuta 2010

Massaräätälit vierailevat GE Healtcarella

Massaräätälit ry järjestää vierailun GE Healthcare Finland Oy:lle keskiviikkona 1.12.2010 klo 14 alkaen.
  • Avauspuheenvuoron pitää tuotantojohtaja Jari Koskinen (Vacon), joka tuo terveiset Suomen nopeimmasta yrityksestä.
  • Tehtaanjohtaja Juhani Vuola esittelee isäntäyrityksen GEHC:n
  • Tutustumme GEHC:n tuotantoon tehdaskierroksella.
  • Tuotantojohtaja Esko Korhonen esittelee saavutettuja tuloksia.
  • Noin klo 18 alamme viettää vapaamuotoisempaa pikkujouluiltaa tarjoilun parissa.

Tilaisuus on Massaräätälit ry:n jäsenille maksuton ja muilta peritään 50 euron osallistumismaksu.

torstai 11. marraskuuta 2010

Suomen lean-yhdistys?

Onko kukaan blogin lukijoista tekemisissä Suomen lean-yhdistyksen kanssa? Nettisivuja en ainakaan onnistunut löytämään. Syyskuussa Vantaalla on ollut seminaari missä puhujan organisaatioksi on merkitty ko. yhdistys.

Olisi mielenkiintoista kuulla minkälaista toimintaa yhdistyksellä on.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Prosessikehityksen ajatuskulku

Laitoin eilen linkin kanban-kuvasarjaan, sen lopussa oli mielestäni toistamisen arvoinen TPS:n prosessikehityksen ajatuskulku.
  1. Eliminoi tarpeettomat ja / tai arvoa lisäämättömät vaiheet
  2. Jos edellinen ei ole mahdollista niin yhdistä vaiheita
  3. Jos edelliset eivät ole mahdollisia niin muuta vaiheiden järjestystä paremmaksi
  4. Yksinkertaista prosessia jos ja kun edelliset kohdat eivät ole mahdollisia

perjantai 24. syyskuuta 2010

Toyota ja IT

Art Smalleyn blogi-merkinnässä Lean Edgessä on hieno kuvasarja ja kertomus kuinka kanban-kortti ja sen informaatio kulkee kuluttavasta työpisteestä toimittajalle asti.

Merkinnässä on myös linkki videoon mistä kuvat ovat, pitää katsoa se myöhemmin.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Muutosvoimaa

Google alerts toi tietooni ensiselailun perusteella oivallisen kotimaisen blogin joka käsittelee muun muassa leania. Mutta myös esim. Boydin ajatuksia (joita olen käsitellyt ystäväni kanssa nyt hiljaiseloa viettävässä blogissa On Winning). Pitää lukea useampi juttu.

Aloittaa voi vaikka uusimmasta merkinnästä, Lomakauden jälkeen Leankausi.

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Anonyymin ajatuksia

Muutama vuosi sitten anonyymiksi jäänyt lukija kirjoitti seuraavan kommentin merkintääni lean periaatteista ja säännöistä. Kommentissaan kirjoittaja referoi onnistuneesti John Bichenon Lean Toolbox-kirjasta löytyviä leanin keskeisiä piirteitä. Tuon kirjan kolmas painos on omalla kohdallani yksi ensimmäisiä lukemiani lean-kirjoja ja oli suurena tukena kun työstin insinöörityötäni.

Jos samainen henkilö lukee tätä blogia vieläkin niin voisi palata asiaan ja kertoa mitä kaikkea on oppinut kuluneiden vuosien aikana.
Tärkeä Leanin peruspiirre on arvon käsite. Leanissa ensisijaisena tavoitteena on ymmärtää syvällisesti, kuinka loppuasiakas kokee tuotteen tai palvelun arvon. Asiakasrajapinnassa voidaan tehdä suurimmat virheet määrittelemällä asiakkaan kokema arvo väärin, jolloin kaikki edelleen seuraavat toiminnot ovat jollakin tavalla hukkaa.

Lean-ajattelussa viehättää erityisesti tämä arvon määritelmä. Suomen lainsäädäntö määrittelee yritysten ensisijaiseksi tehtäväksi voiton tekemisen, kuten myös pörssiyritysten kohdalla usein ajatellaan.

Lean-ajattelussa tavoitteet ovat kuitenkin syvällisempiä. Leanissa arvon luominen tarkoittaa yksinkertaisesti erinomaisten tuotteiden tai palveluiden valmistamista loppuasiakkaalle. Liikevoitto on tämän jälkeen seuraus onnistuneesta arvon luomisesta, ei ensisijainen tavoite.

Arvonluomisen periaate on todennäköisesti lähtöisin Fordin tuotantolinjalta, jossa tavoitteena oli tuottaa jatkuvasti entistä halvempia kansanautoja, vaikka hinnanalennuksille ei ollutkaan aina edes perusteita.

Halvalla kansanautolla oli kuitenkin todellista arvoa loppukäyttäjille ja tähän pyrittiin tinkimättömästi. Katteettomat hinnanalennukset pakottivat yrityksen kehittymään nopeasti siten, että autojen valmistus olikin kannattavaa alennuksista huolimatta.

Tästä alustuksesta voidaan palata Leanin ominaisuuksiin. Edellä on kuvattu, kuinka asiakas on toiminnan lähtökohta.

Toinen Leanin perusperiaate on yksinkertaisuus. Muurahaispesä on usein käytetty ideaali mutkikkaasta kokonaisuudesta, joka toimii oikein ja ilman tietojärjestelmiä.

Hukkaan on tässä blogissa jo paneuduttu. Eräs hukan muoto on inhimillisen osaamispääoman hukka, joka on tavallaan hukkaamisen vakavin muoto. Kun luovaa osaamispotentiaalia hukataan, menetetään eniten.

Blogissa on otettu esille myös prosessi, joka on keskeinen Lean-tavoite. Prosesseihin ja toimintoihin liittyy puolestaan Leanin visualisointitavoite. Toimintojen tulisi olla havainnollisia, tavoitteena on nähdä prosessien toiminta tai tila yhdellä silmäyksellä.

Säännöllisyys liittyy myös prosesseihin. Toistuvat tehtävät pyritään hoitamaan rutiininomaisesti ja uusista asioista pyritään muodostamaan toistuvia rutiineja mahdollisimman nopeasti.

Yksiosainen virtaus on kaikkien prosessien tavoitteena. Virtauksen keskeytyminen mutkistaa aina kokonaisuutta, koska seurauksena on hankala ohjattavuus, keskeneräistä tuotantoa, sitoutuvaa pääomaa ja lisäkustannuksia.

Veto tai suomessa käytetty termi imuohjaus on myös keskeinen käsite. Valmistusta ei pyritä ohjaaman suurissa erissä, jotka työnnetään markkinoille tai prosessin seuraavaan vaiheeseen, vaan asiakas tavallaan vetää tarvittavat resurssit prosessien lävitse prosessien loppupäästä ylävirran suuntaan.

Viivästäminen on Leanin mielenkiintoinen piirre. Tämän merkitystä on hieman hankala kuvata. Periaatteessa se kuitenkin tarkoittaa sitä, että ei saa tehdä hätiköiotyjä johtopäätöksiä, vaan asiat tulisi selvittää perinpohjaisesti ennen päätöksentekoa.

Usein saattaa tuntua, että on kiire valita ensiksi vastaan tuleva ratkaisu, mutta tämä on väärä toimintamalli. Sen sijaan tulisi vertailla laajaa ratkaisujoukkoa, josta valitaan paras, jonka jälkeen toteutetaan se nopeasti.

Käytännön kiireissä tämä periaate pyrkii usein unohtumaan ja myöhemmissä vaiheissa kiire on usein kovempi, joskus jopa tuhoisin seurauksin.

Vältttäminen tarkoittaa virhemahdollisuuksien eliminoimista sen sijaan, että virheitä pyrittäisiin löytämään mittaamalla. On vaikeaa kuvitella, millainen voisi olla esimerkiksi elektroniikkatuotteen valmistusprosessi, jossa itse lopputuotetta ei mitattaisi, vaan kaikki mahdolliset virhelähteet olisi jo eliminoitu ennakkoon. Haastava ideaalitila. ;)

Ajan minimoiminen on leanin ydin. Prosessin lisäarvoa tuottamaton aika tulee minimoida. Keskeinen mittari on yrityksen valmistusprosessin lisäarvoa tuottavan ajan suhde kokonaisläpimenoaikaan. Väitetään, että Fordin Moulin Rougen tehtaalla 30-luvulla suhdeluku olisi ollut jopa 0.4.

Jatkuva parannus, Kaizen, lienee hyvin keskeinen periaate kaikissa laatujärjestelmissä ja niin myös Leanissa. Leanissa pyritään kuitenkin siihen, että keskeinen parannusideoiden lähde olisivat tuotantolinja työntekijät.

Luottamus asiakkaiden, toimittajien ja työntekijöiden välillä auttaa eliminoimaan hukkaa. Kun luottamus vallitsee, turha byrokratia jää pois. Esimerkiksi muistioita kirjoitetaan usein sen vuoksi, että asianomaisten ei luoteta hoitavan asioita sovitulla tavalla.

Kumppanuuden ansiosta yritykset voivat toteuttaa nykysiin lukuisia asioita, jotka muutoin eivät olisi mahdollisia. Tavoitteena on lisäarvon tuottaminen molempien kumpanuusyritysten toimintaan. Mikäli tämä ehto ei toteudu, kumppanuus ei ole todellista ja muutokset ovat väistämättömiä.

Arvoverkot, kaikkea ei kannata tutkia, kehittää tai osata itse, ja tällöin arvoverkostot ovat osa leania. Näin saavutetaan mahdollisimman nopeasti uusia tuotteita ja palveluita, jotka edelleen täyttävät mahdollisimman hyvin loppuasiakkaiden tarpeet.

Gemba tarkoittaa kansankielellä sitä, että toimintaa ohjaavan henkilön tulee nostaa ahteri irti penkistä ja lähteä katsomaan paikan päälle mitä on tekeillä. Eräs Leanin oppi-isä eli Taichi Ohno käytti menetelmää, jossa havainnoitsija joutui tuotantoon liidulla piirretyn ympyrän sisälle päiväksi hiljaa seisomaan. Tämän jälkeen tuli sitten pohdiskella näkemiään epäkohtia ja korjata ne yhteistyössä tekijöiden kanssa.

Vaihtelun pienentäminen on osa Lean periaatteita. Tässä tapauksessa kaikki tulisi toistaa mahdollisimman samalla tavalla. Tähän on viitattu Blogissa aiemminkin.

Osanotto on myös tärkeää, eli osa hukan eliminointia on saada kaikki mukaan ratkomaan ongelmia, jolloin toiminnasta tulee samalla mielekkäämpää. Samalla kaikkien osaaminen ja hiljainen tieto tulisi saada valjastettua - tavalla tai toisella - käyttöön.

Ajattele pienesti on viimeisin Bichenon kirjan 20:sta periaatteesta. Tämä on erinomainen periaate, koneiden tulisi olla yksinkertaisimpia ja pienimpiä tuotantotarpeeseen saatavilla olevia ilman mitään ylimääräisiä ominaisuuksia. Tämä tukee samalla tuotekohtaisia tuotantolinjoja, mahdollisimman nopeaa läpimenoa ja yksiosaista virtausta.

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Lean taskukirja

Kirjoittelin aiemmin parista suomalaisesta lean-aiheisesta vihkosesta. Näistä tuo Lean taskukirja on ihan hyvä yleisen tason kuvaus lean periaatteista ja muutamasta työkalusta (heijunka, 5s, yms.). Kirjanen on toteutettu osana FinnLean-tutkimushanketta joka on osa laajempaa TEKESin tuotantokonseptit-hanketta.

Vähän pintapuoliseksi sisältö jää, mutta niin sopii odottaakkin, kun näin tiiviistä paketista on kyse. Itse jäin erityisesti kaipaamaan parempaa kuvausta siitä miksi eri työkaluja käytetään ja mihin niillä pyritään, tavoite- ja ideaalitilan merkitystä. Varmasti löytää kuitenkin paikkansa koulutuksissa yms jaettavana infopakettina. Ehdotan näiden tilaamista kyllä omallakin työpaikallani.

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Tuhlauksen ympäristövaikutukset

Tim McMahonin artikkelista Lean Blogissa bongasin seuraavan kuvan eri tuhlauksen muotojen ympäristövaikutuksista. Sinänsä selkeitä, mutta silti toistamisen arvoisia asioita.


Taulukko on Yhysvaltain ympäristöviraston Lean ja ympäristö-sivustolta.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Lean konsultointi ja koulutus suomessa

Marraskuussa 2007 kirjoitin blogi-merkinnän otsikolla Lean konsultointi suomessa. Silloin internetin syövereistä löytyi kourallinen lean konsultointia tarjoava yritys. Tarkistin tuon artikkelin linkit ja ne voi näyttää uudelleen sellaisenaan.
Arch AB tarjoaa kurssia nimeltä Oikea Lean Production, kesto puolesta päivästä päivään.

Expira AB tarjoaa useaa erilaista kurssia sekä konsultointipalveluita. Henkilöstöä on mukana Lean Enterpise Instituten verkostossa. Kurssien kestot päivästä viikkoon.

MR-keskus ei mainitse sanaa lean, mutta esimerkkeinä käytetään Toyotaa joten luen heidätkin lean konsulteiksi. Järjestää kursseja säännöllisesti useamman kerran vuodessa sekä tarjoaa kurssien lisäksi konsultointipalveluita. Kurssi järjestetään kahdessa osassa, 2+2 päivää.

Capgemini myy ainakin konsultointia, mutta nettisivuilta ei hirveästi saa irti.

Quality Knowhow Karjalainen myy sekä konsultointia, että kursseja. Kurssien kesto 1-2 päivää.

Näistä ainakin QK Karjalainen tuntuu lisänneen lean tarjontaansa varsin merkittävästi. Mukana mm. massiivinen 20 päivän lean koulutuskokonaisuus.

Nyt käytin pelkän lean konsultointi hakusanaparin lisäksi myös pelkkää leania.

Edelliskerralla listattujen jatkoksi voidaan lisätä seuraavat yritykset. Ei missään erityisessä järjestyksessä.

PRODECON - Productivity Development Consulting. Mainostavat tuotteikseen Lean5 Hyötykartoitus ja Lean5 Valmennus ja Projektit.

Nordic Six Sigma Oy. Mainitsevat sivuillaan, että heidän koulutus- ja konsultointitarjontansa kattaa "Lean, TPS ja prosessit".

Tuottavuusneuvonta - Hannu Villanen
. Jo etusivulla on hieno kysymys: "Ulkoistatko kehittämisen vai rakennatko sen osaamista yritykseesi?" Sivuilta löytyy muutenkin hyvää tekstiä, muun muassa artikkeli lean-toiminnan käynnistämiestä.

Talentiimi Oy tarjoaa "tarjoaa asiakkaille koulutusta ja konsultointia tuotteiden, palveluiden ja prosessien laadun, tehokkuuden ja tuottavuuden parantamiseksi."

Oy Teknoconsult Ab. Yrityksen referenssilistan perusteella toiminta painottuu six sigman suuntaan, mutta on mukana myös leania.

Lean Partner Finland Oy Ab. Yritys kouluttaa ja konsultoi. Referenssilistan perusteella varsinkin 5S ja lean-peli ovat olleet suosittuja.

Houston Inc. Yritys näyttäisi olevan painottunu ohjelmistopuolelle, mutta yhtenä palveluna on arvoketjukartoitus ja ainakin sivujen perusteella sain sellaisen käsityksen, että eivät sulje ulos muitakaan aloja.

Konsultointi Laaksoharju. Lean on mukana yhtenä osa-alueena laajassa tarjonnassa.

Näiden lisäksi löytyi vielä Lean Solution Consulting Oy josta ei tosin domainin lisäksi löytynyt juuri mitään muuta.

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Toyota Kata


Luen juuri Mike Rotherin kirjaa Toyota Kata ja tähän mennessä olen ollut kirjaan todella tyytyväinen. Kirja tuo hyvän lisän lean kirjallisuuteen ja antaa uutta näkökulmaa siihen mikä tuttujen lean-työkalujen todellinen tarkoitus on.

Mark Rosenthal on kirjoittanut varsin pitkän analyysin kirjasta omaan blogiinsa. Kannattaa tutustua myös kirjoittajan omiin sivuihin.

Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että tämän kirjan lukemisen jälkeen pitää päivittää top3-listaani.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Lean-filosofia Fiskarsilla

Avainlippu.fi:ssä on lyhyt artikkeli Fiskarsista. Artikkelissa ei kerrota miten leania Fiskarsilla sovelletaan, lähinnä mainitaan, että sillä saralla on töitä tehty.
Satsaamme ketteryyteen, jotta pystymme tuottamaan joustavasti pieniä sarjoja. Meidän täytyy pystyä toimittamaan kotimaan myyntiin tuotteet kahden vuorokauden kuluessa sähköisestä tilauksesta ja Eurooppaan viikossa.

Parin vuoden sisällä koko talomme toimii lean-filosofian mukaisesti. Autoteollisuus on tässä työfilosofiassa veturi, ei tehdä mitään turhaa, vaan lisäarvoa asiakkaalle. Tämä lisää Fiskarsin kilpailukykyä, selvittää Jan Silen.

Ketteryyteen satsaaminen kuulostaa hyvältä.

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Lean ja 5S Ahola Transportilla

Ahola Transportin sivuilta löytyy lyhyt kuvaus ja muutama kuva heidän lean-hankkeistaan.
Ahola Transportilla on jo parin vuoden ajan työskennelty Leanin parissa kuljetushubeissa Naantalissa, Vantaalla ja Ruotsin Nykvarnissa. Työ on keskittynyt kehitystyöhön sekä 5S konseptiin. Tänä vuonna seuraavana askeleena on jatkuvan parantamisen kehitysryhmät koko yrityksessä. –”Näemme suurin potentiaalin siinä, että koko henkilöstö työskentelee aktiivisesti toiminnan parantamiseksi. Kehitystyön tulee olla osa jokapäiväistä työtä, ja siksi tavoitteemme on saada koko henkilöstö mukaan jatkuvaan parantamiseen”, sanoo TJ Kaj Fagerholm.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Pari kirjaa suomeksi


Googlaillessa tuli vastaan pari Teknologiateollosuuden julkaisemaa kirjaa Lean-taskukirja ja 5S-vihko, joka tosin on alunperin julkaistu jo 2001. Nämä eivät ole hinnalla pilattuja joten laitoin tilaukseen, jos asiat on selitetty näissä hyvin niin tuo varsinkin tuo taskukirja voisi toimia hyvänä perusopuksena kun lean-periaatteita lähtee viemään eteenpäin. Taskukirjasta on saatavilla sisällysluettelo ja alkusivut pdf:nä.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Lean soveltuu myös kotiin

Monesti unohdetaan, että useat kotona tekemistämme asioista ovat prosesseja. Andy Wagner on kirjoittanut aiheesta blogi-merkinnän Lean Blogiin.

Vaikka ratkaisu sinänsä ei koskettaisi omaa tilannetta niin toimii hyvänä muistutuksena siitä, että asioihin voi vaikuttaa suunnitelmallisuudella myös kotona.

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Epistola-blogi

Tuli twitteristä vastaan suomalainen, eCraft Oy:n, lean-aiheita sivuava blogi. Ensimmäisenä vastaan sattui hiukan keveämpi kirjoitus lean-periaatteiden soveltamisesta jalkapalloon.
Käytä yhden kosketuksen taktiikkaa ja minimoi työvaiheeseen kuluva aika: Mitä korkeampi sarjataso, sitä nopeampi pelitahti. Pallo liikkuu yhden kosketuksen taktiikalla koko ajan oman miehistön välillä. Ennätys on Manchester Unitedilla, jonka pelaajat siirtävät pallon saatuaan sen eteenpäin keskimäärin 1,3 sekunnin kuluessa.

Tiedä paikkasi ja luota kanssapelaajiisi: Hiottu pelikuvio tarkoittaa, että pallon saatuaan pelaaja tietää heti, minne se pitää siirtää seuraavaksi. Hän tietää, mistä paikasta omat miehet löytyvät. Sekä tietää, mihin hänen itsensä kuuluu siirtyä. Kukaan ei pelin aikana vaeltele päämäärättömästi, oli tilanne mikä tahansa.

Pidä aloite hallussasi: Kun pallo saadaan, se pyritään kaikin keinoin pitämään. Vaikka alaspäin omalle joukkuelle siirtäen ja yleisön buuaukset kestäen. Peliä ei voi rakentaa ilman aloitette, pallon menetys pakottaa reaktiiviseen tilaan. Sitä on vältettävä.

Kaivelin sitten blogia lisää ja sieltä löytyi pari oivallista kirjoitusta lean-periaatteiden soveltamisesta myyntiprosessiin. Ensiksi ongelman kuvaus ja ratkaisuehdotus ja toisessa merkinnässä esimerkki myynnin arvoketjusta.
Monimutkaisia palveluja tai tuotteita myytäessä ongelma on kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä: myyntiprosessi tuottaa liian kalliisti kauppoja.

Se tuottaa kauppoja liian kalliisti, koska:

1. Tarjousten tuottaminen kestää liian kauan ja kuluttaa liikaa resursseja.
2. Tuotettujen tarjousten laatu vaihtelee tarpeettomasti ja hallitsemattomasti.
3. Prosessi ei sisällä itsekorjaavaa mekanismia, vaan samat juuriongelmat toistuvat jatkuvasti.

Uuden näkökulman ongelman ratkaisemiseen tarjoaa lean manufacturing. Lean -näkökulmasta myyntiprosessin voi nähdä tuotantoprosessina, joka valmistaa Deal -nimisiä tuotteita.

Diilien valmistuksessa on käytettävä mahdollisimman vähän resursseja, tuotettava vähän hukkaa ja saatava laadukas lopputulos. Aivan samoin autotehtaassa valmistusaika on minimoitu, resursseja käytetään vain tarvittava määrä, hukkapaloja syntyy vähän ja tuote on tasalaatuinen – silti tuote on asiakkaan tarpeisiin varusteltu.

Suosittelen lukemaan linkitetyt tekstit.

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Lean-kirjoja suomeksi

Tekniikka & Talous-lehdestä bongasin mainoksen kahdesta suomeksi suomalaisen kirjoittajan kirjoittamasta lean-kirjasta. Lean käytännössä ja Lean kohti täydellisyyttä. Molemmat kirjat on kirjoittanut Kari Tuominen.

Itse en ole noita vielä lukenut ja niiden varsin suolainen hinta vähän pistää jarruja hankkimiselle joten kysynkin, että onko kukaan tämän blogin lukijoista noihin päässyt vielä tutustumaan? Ja jos on niin mitä mieltä olit?

maanantai 10. toukokuuta 2010

Yleinen väärinymmärrys

Lean blogin merkinnässä parin viikon takaa on lainaus lukijakommenttiin joka on aika yleinen väärinymmärrys kun puhutaan teollisuuden oppien soveltamisesta terveydenhuoltoon.

Hey, if you feel patient care can be compared to assembly lines more power to you. I however, want my care directed as humanely as possible!!!

Ja kuten Mark tuossa merkinnässä toteaa, kommentissa mennään metsään ja lujaa. Miten jokin joka lisää hoitajien hoitotyöhön käyttämää aikaa voisi tehdä sairaalasta kylmemmän ja epähumaanimman paikan?

lauantai 1. toukokuuta 2010

Lean moottorikelkkatehtaalla

Tämän viikon Tekniikka ja Taloudessa oli pintapuolinen kuvaus Rovaniemen moottorikelkkatehtaasta ja leanista. Artikkeli jäi vähän pintapuoliseksi, mielellään menisi tuollakin käymään että näkisi todellisuuden.

Melkein sama artikkeli on julkaistu netissä jo alkukuusta.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Kuinka sairaala säästi 2,5milj

Kannattaa käydä lukaisemassa miten Seattlelainen sairaala säästi ensimmäisenä vuotena 2,5 miljoonaa taalaa tarvikkeissaan ottamalla käyttöön kaksilaatikkojärjestelmän.

Ja tuossa luvussa ei ole mukana arvioitu säästö työtunneissa joka oli arviolta 23.000 tuntia siinä, että ihmiset olivat ylläpitäneet omia varastojaan varmistaakseen, että heillä aina on tarvtsemiaan välineitä saatavilla. Tämä aika voidaan jatkossa käyttää siihen mihin aika sairaalassa pitäisi käyttää eli ihmisten hoitamiseen.

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Kommenttispämmiä

Jouduin muuttamaan kommentoinnin rekisteröitymistä vaativaksi kommenttispämmi tulvasta johtuen. Jos löytyy google-tunnukset niin kommentoinnin pitäisi onnistua ilman isompia kommervenkkejä.

Top3 Lean-kirjat

Viimeaikoina olen saanut muutamiakin uusia ahaa-elämyksiä parista kirjasta ja huomasin, että pystyn rajaamaan kolme lean-kirjaa hyllystäni joita pystyn ehdottomasti suosittelemaan.

Pidätän itselläni oikeuden muuttaa listausta jos / kun ajatukset joissain vaiheessa muuttuvat. Kommentteihin voi lisätä omia listauksia ja luonnollisesti myös eriäviä mielipiteitä.



Liftaajan käsikirja tekee minusta oivallista työtä leanin perusperiaatteiden selittämisessä ilman ylimääräistä tauhkaa.



Tämä on SE kirja joka konkretisoi PDCA-ajatusmallin minulle. Aiemmin se on jotenkin onnistunut pysymään hyvin teoreettisena.



Kirja kertoo lyhyesti ja ytimekkäästi miten talousasioita tulee ajatella eri tavalla kun lähdetään soveltamaan leania. Ei vain miten lean toimii taloushallinnossa vaan miten taloushallinto tukee leania.

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Mahtuuko kongressiin yksi lean ajattelija?

Tässä pari videota amerikkalaisesta yrittäjästä ja lean 'aktivistista' joka pyrkii kongressiin. Sen lisäksi, että Paul Aker pyörittää Fastcap nimistä yritystä hän juontaa viikottaista radio-ohjelmaa leanistä ja tosiaan pyrkii kongressiin.

Ensiksi video Fastcapin aamuisesta kaizen-kävelystä.



Ja toisena videona katkelma televisiohaastattelusta, joka liittyy tuohon senaattoriksi pyrkimiseen.



Mahtuisiko suomen eduskuntaan yksi lean ajattelija?

perjantai 26. helmikuuta 2010

Esimerkki yliprosessoinnista

Olen pitkään yrittänyt keksiä päivittäistä esimerkkiä yliprosessoinnista tuhlauksen muotona. Ainakin omalla kohdalla yliprosessointi on ollut kaikista vaikeimmin selitettävä tuhlauksen muoto.

Tänään aamulla se sitten valkeni kun silitin paitaa. Olen jostain syystä aina aiemmin silittänyt paidan hihat molemmilta puolilta vaikka lopputulokseen sillä ei ole mitään merkitystä.

Nyt silitin hihat vain toiselta puolelta ja säästin aikaa, sähköä ja marginaalisesti myös paidan kangasta. Silityksen arvon kuitenkaan vähenemättä.

Tuleeko muilla mieleen päivittäisen elämän esimerkkejä eri tuhlauksen muodoista?

torstai 25. helmikuuta 2010

Lean kirjanpito

Suosittelen kaikkia tutustumaan Mark Rosenthalin blogi-merkintään Lean kirjanpidosta. Blogiviestiksi varsin pitkä, mutta asiasisältö on kova.